Googlen uusi palvelua on luonnehdittu jonnekin Twitterin ja Facebookin välimaastoon. Toistaiseksi “beta” testissä olevaan palveluun pääsee vain kutsulla mutta kutsun saaminen ei ole loppulta kovin vaikeaa.
Koska en ole koskaan Naamaria käyttänyt, vain seurannut vierestä kun Vaimo pelaa farmvilleä ja muuta, on suhteeni tähän sosiaalisen median “sotaan” hieman yksi puolinen. Mutta koska maailma on vapaa ainakin haaveissa niin voin hieman tutkailla aihetta.
Mikäli joku, siis varmasti jopa moni, ei tiedä mikä G+ on niin vierailu sivulle plus.google.com auttaa löytämään tietoa.
Google plussaan lähestyminen on helppoa. Esimerkiksi itse käytän sitä Android laitteesta pääsääntöisesti ja ohjelma toimii kuten pitää. Nopeasti, helposti ja tarkasti. Toki, kuten kaikissa beta-vaiheen asioissa, myös sekä itse G+ että mobiilisoftassa on omat ongelmat ja puutteet. Esimerkiksi mobiilisti et voi jakaa (share) toisen henkilön viestiä vaikka kuinka haluaisit jakaa mielenkiintoisen artikkelin omien piiriläistesi (circles) kanssa. Ärsyttävän tyhmää mutta korjattavissa. Voit viesteihisi lisätä, merkata, toisia palvelunkäyttäjiä laittamalla plus(+) merkin nimen eteen. Näin viestisi lukija voi hypätä mainitsemasi kaverin sivulle ja mahdollisesti lisätä hänet omiin piireihinsä. Paitsi että mobiiliversiossa ei linkit toimi. Ärsyttävän tyhmää mutta korjattavissa. Mobiiliversiossa et voi muokata läheskään kaikkia ominaisuuksia mikä sekin on ärstyttävää, mutta korjattavissa.
Palvelu ei siis alkuunkaan ole täydellinen saati valmis. Yhteisöt ja firmat esim eivät voi tehdä omia tunnuksiaan vaan palveluun otetaan vain yksityiskäyttäjiä. Varmaa on että kunhan keitos kypsyy saa Kyröskosken Pärskekin tehdä omat tunnukset joita voi sitten omiin piireihin lisätä. Hauskaa on huomata että Google jonka valtaosa tuloista tulee mainonnasta, lue 90 prosenttia, on jättänyt G+ palvelun mainosvapaaksi alueeksi. Voitte olla varmoja että mainokset tulevat. Ja kun tulevat ne haistelevat juuri Sinun mieltymyksiäsi sekä gmailin, google mapsin sekä selaushistoriasi kautta ja täsmämainokset täyttävät ruutusi. Minä en näe tätä seuraamista pelkästään pahana sillä näin saatan löytää jotain aivan uutta ihan omista ympyröistäni. Esimerkiksi tuossa nurkan takana saattaa olla kauppa jossa juuri minua kiinnostavia asioita mutta en ole sitä löytänyt koska rutiinini vievät minut aina toista kautta.
Myös pelien puuttuminen kummastuttaa vastustajia. Minä uskon että pelit tulevat palveluun ennen joulua. Pelittömyys on minulle oikeastaa helpostus koska helposti lähestyttävät pelit, kuten televisio omassa asiassaan, ovat liian koukuttavia ja järkyttäviä aika syöppöjä. “Yksi peli vielä” kaikuu päässä ja huomaat että on puoli yö, muu perhe nukkuu ja sinunkin pitäisi… Ei kiitos. Jos minä saisin päättää jäisivät pelit omille sivuilleen.
Facebookia on moitittu siitä ettei sieltä voi lähteä oikeastaan kokonaan. Googlella on ominaisuus jolla voit poistaa koko profiilisi ja siihen liitetyt kuvat, kommentit, kaikki. Jos näin on niin voisi luulla että moni vastustajakin voisi uskaltauta kokeilemaan. Olkaa toki varovaisia sillä tämä saattaa olla viimeinen kerta kun käyttä naamakirjassa =)
joyrider
facebook, google plus, google+, sosiaalinen media